Siirryin viimeinkin älypuhelinaikaan. Äkkiä piti ommella sille suojapussukka, kun pelottaa edes pitää kädessä noin kallista, hauraantuntuista luuria!
Päällinen on puuvillaa(?) ja vuorena trikoo, välissä ohut vanu. Kaikki materiaalit omista kätköistä.
Pussukka suljetaan nepparilla, joka piiloutuu Viljamin puodin puunapin alle. Taakse tein pienen renksun. Kulkee turvallisesti kädessä tippumatta. ;) Ja tarvittaessa siihen saa vaikka kaulanauhan.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Kalaisa shortsipuku
Noshin valastrikoo sai kaverikseen oranssia raitaa. Paidassa kirjekuorikaulus ja huolitteluun käytetty trikoota.
torstai 3. heinäkuuta 2014
Velourpaita
Mulla on hirmuinen kasa kankaita tuhottavana. Ei oo ikinä ennen ollut näin paljoa varatossa! Kävin viime kuussa Noshin outletissä hämeenlinnassa, lisäksi oon tehnyt netistä ale-löytöjä ja kirppariltakin tarttui muutamalla eurolla kivoja kangaspaloja mukaan. Poika vaan kasvaa niin kovaa vauhtia, ettei pysy perässä näiden kokojen suhteen.
Tässä yksi aikaisimmista ostoista-petrooli velour. Osti sen ajatuksena tehdä Alba Baby-tyyppinen paita.
Tässä yksi aikaisimmista ostoista-petrooli velour. Osti sen ajatuksena tehdä Alba Baby-tyyppinen paita.
![]() |
| Oma versioni vasemmalla-Alba Baby oikealla |
| Saumoissa tereet edessä ja takana. |
| Malli alkaa olla yhä haastavampi kuvattava. Haluaisi kuvata "iiiteee"! Paidan kaveriksi on myös housukangas valmiina-seuraavia sadekelejä odotellessa! |
Pappapaita
Pappapaita poitsulle Noshin mäyris trikoosta. Tein 92cm ja harmittavan sopiva tuli...
Edessä nepparit.
Pyykkipäivänä huomasin, että alkaa yksi jos toinenkin sinapinkeltainen vaate roikkua narulla. Pidän tästä väristä! :)
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
torstai 5. kesäkuuta 2014
Kesämekkoja
Kun kelit ekan kerran lämpeni niin alkoi tehdä mieli ommella itselle mekkoja. Samalla kaavalla (ottobre) hieman muokaten, syntyi kaksi erilaista trikoomekkoa.
Olisin tykännyt, jos oranssin mekon kaula-aukko olisi ollut hieman avarampi. Punaiseen sitä hieman muokkasinkin. Oranssiin tein sivulle taskun (aina tarvitsee avaimille/puhelimelle tms.) ja vyötärölle vyön. Hieman on lyhkänen, joten vaatii varmasti kaveriksi legginsit.
Punaiseen tein tuollaiset pidemmät t-paitahihat ja suuremman kaula-aukon, sekä pidemmän helman. Voi siis hyvin pitää sellaisenaan. Rinnan alla on framilon rypytys ja kaula-aukko on myös huoliteltu sillä.
Kankaat on majapuulta!

lauantai 17. toukokuuta 2014
"käyttöpipo"
Jep, edellisen postauksen piposta tuli ehdottomasti liian rento normaaliin käyttöön. Piti siis tehdä käyttöpipo. Olen sitä ihmistyyppiä, joka kulkee pipo päässä kesäkuussakin. Varsinkin nyt, kun yritän kansvattaa hiuksia ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)